Korkeakouluopiskelu on taitolaji

| | 0 Comments

Yliopistossa ei pärjää enää pelkillä älynlahjoilla, vaan menestyminen vaatii sinnikkyyttä ja oikeita opiskelutekniikoita. Lukiossa opiskelussa opettajat tukevat opiskelijoita ja pitävät huolta, että opiskelijat tulevat paikalle, tekevät kotitehtävät ja menestyvät kokeissa. Yliopistossa eteen tulee akateeminen vapaus, jolloin vastuu menestymisestä on opiskelijan omilla harteilla. Yliopistoon hakeudutaan omasta vapaasta tahdosta ja töitä tehdään oman itsensä takia, kun taas lukiossa opiskelu oli vielä nuoren velvollisuus.

Yliopistossa opetuksen taso on heikompi, mutta silti opiskelijoille tulee omaksuttavaksi määrältään enemmän ja vaikeampaa informaatiota. Jotta yliopistossa voi pärjätä, peräänkuulutetaan akateemista lukutaitoa, eli kyvykkyyttä analysoida, ymmärtää lukemaansa ja suhtautua kriittisesti opittuun tietoon. Opittavan tiedon omaksuminen on mahdotonta ellei sitä pysty yhdistämään omiin ajatuksiin ja havaintoihin. Uuden yliopisto-opiskelijan kannalta onkin äärimmäisen tärkeää, että päivittää heti opiskelutekniikkansa ajan tasalle. Jos lukiossa on pärjännyt vielä oman hyvän muistin varassa, viimeistään yliopistossa eteen tulee hankaluuksia, mikäli yrittää jatkaa samalla strategialla. Opiskelu on toki sidottu opiskeltuun tieteenalaan, joista jokaisella on omat toimintamallinsa, johon uudet opiskelijat istutetaan.

Menestyksekkään opintosuunnitelman voi luoda seuraavin keinoin

  • Pilko akateemiset tavoitteet pienemmiksi kokonaisuuksiksi sekä kuukausi- että viikkotasolla, jolloin omaa opiskelua on helpompi seurata ja suuret kokonaisuudet eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä.
  • Luo tavoitteet perustuen terveeseen järkeen. Käytössä on 40 työtuntia, joten pilko tämä aika parhaalla mahdollisella tavalla. Englanninkielisen kymmenensivuisen akateemisen tutkimusartikkelin lukemiseen voi mennä yllättävän paljon aikaa ja tähän lyhyeltä tuntuvan tekstin lukemiseen uppoaa helposti muutama tunti.
  • Pyri tekemään tavoitteista helposti mitattavissa olevia. Luku-urakan etenemistä viikkotasolla on helppo seurata, kun on ennalta määritellyt lukutavoitteet. Muista kuitenkin silti lukea aina ajatuksella. Jos pää ei ole mukana, ei sinne myöskään tartu uutta tietoa.
  • Sido tavoitteesi aikaan. Koululaitokset kautta aikain ovat aina luottaneet lukujärjestysten tekemiseen. Lukujärjestys voi helpottaa myös yliopisto-opiskelijaa hurjasti. Lukujärjestykseen saa kirjattua ylös niin tulevat deadlinet, tenttiin lukemiset ja harjoitustyöt. Näin opiskelija pysyy itse perässä siinä, mitä pitäisi olla tehtynä milläkin viikolla. Opiskelu yliopistossa on rankkaa, älä siis polta itseäsi loppuun aikataulutuksen kanssa.

Mikäli yliopisto-opiskelu tuntuu todella hankalalta ja akateemisten luku- ja kirjoitustekniikoiden omaksuminen tuntuu erityisen työläältä, on muutamissa tiedekunnissa otettu käyttöön opiskelijoille apua tarjoava opintopsykologi, joka kartoittaa opiskelijan tilanteen ja valmiudet sekä luo opiskelijan kanssa hänelle oman tukiohjelman opiskelun helpottamiseksi. Palvelu on koettu erittäin hyödylliseksi testatuissa tiedekunnissa ja on leviämässä muihinkin tiedekuntiin kautta maan. Yliopisto-opiskelijoille on myös tarjolla tukea Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiöltä

YTHS, joka tarjoaa terveydenhoitopalveluita yliopistossa opiskeleville. Sieltä löytyy tarvittavia terveyspalveluita niitä tarvitseville.

Akateemisen menestymisen ylläpitämiseksi kannattaa pitää huolta, että opiskelee säännöllisesti, pitää huolta harjoittelun monipuolisuudesta ja muistaa myös levätä ja palautua. Tekemällä opiskelemisesta sosiaalisen tapahtuman, voi saada vertaistukea kanssaopiskelijoista. Itsearviointi on myös kriittistä menestymisen kannalta. Oppimiensa asioiden arvioiminen on hyödyllistä ja voi halutessaan myös pitää oppimispäiväkirjaa, jossa pohditaan jo opittuja asioita. Mikäli motivaatio opinnoissa tuntuu laskevan, on tärkeää, että ei heitä pyyhettä kehään, vaan pyrkii etsimään motivaatiota ja uutta intoa opiskeluun. Kaikille tulee varmasti opintojen aikana motivaatiosta pulaa, mutta luovuttaminen ei ole ratkaisu. Lopussa kiitos seisoo.

Lainanvälittäjäyhtiö Sambla jakaa vuosittain 1000 euron suuruisen stipendin opiskelijoille, joilla on opinnot kesken yliopistossa kotimaassa tai ulkomailla. Sambla pyrkii motivoimaan opiskelijoita lähtemään opiskelemaan ulkomaille. Hae apurahaa yrityksen nettisivuilla.