Mistä saada intoa omiin yliopisto-opintoihin?

| | 0 Comments

Vaikka oma opiskeluala olisikin lähtökohtaisesti kiinnostava, saattaa opinnoissa kuitenkin tulla eteen tilanteita, joissa opintointo on hukassa. Tällöin hyvät neuvot ovat kalliit. Tässä artikkelissa kerrotaan, kuinka omaan opiskeluintoon voi saada lisää intoa.

Varmista, että opiskelutapasi ovat optimaaliset

Aivan ensimmäiseksi kannattaa varmistaa, että omat opiskelutavat ovat varmasti optimaaliset ja sinulle sopivat. Mieti, miten pyrit hankkimaan ja omaksumaan tietoa ja miten kertaat suuria tietomääriä tenttejä varten. Teetkö muistiinpanoja? Merkitsetkö tärkeimmät kohdat aineistosta tietyllä tavalla? Hankitko tietoa muutenkin kuin lukemalla? Tunnetko yleensäkään sinulle ominaisimmat opiskelutavat? Näiden asioiden pohtimiseen kannattaa käyttää hetki.

Hanki tietoa mielekkäällä tavalla

Tiedon hankkimisen ei tarvitse tarkoittaa pelkkää lukemista ja tiedon pänttäämistä. Tietoa voi hankkia myös vaikkapa katsomalla laadukkaita dokumenttifilmejä tai jopa aiheeseen liittyviä elokuvia. Monelle dokumentit ja elokuvat jäävät luettua tekstiä helpommin mieleen. Ehkäpä museot tai tiedekeskukset tarjoavat opiskelemaasi aiheeseen liittyvää tietoa helposti lähestyttävässä muodossa?

Toiset oppivat helpoiten itse tekemällä, jolloin kannattaa käyttää luovuutta omien optimaalisten opiskelukeinojen pohtimiseksi. Jos opiskelet esimerkiksi historiaa ja sinun tulee pohtia, millaista vaikkapa entisajan sepän elämä oli, pyri mahdollisuuksien mukaan vierailemaan kohteessa, jossa sepät ovat ennen työskennelleet. Huomaat hyvin pian, kuinka pimeää entisajan seppien työskentelytiloissa oli ja voit kuvitella mielessäsi, millainen meteli tiloissa on täytynyt olla. Tällaiset vierailukäynnit herättävät monia ajatuksia ja saavat ajattelemaan opiskeltavia teemoja entistä syvemmin.

Pidä pieni loma opinnoista ja tee jotakin erityisen mielekästä

Jos opiskelubudjettisi ja aikataulusi vain antavat myöten, kannattaa kokeilla pitää pieni loma opinnoista. Edes etelän loman ei tarvitse olla välttämättä kovin kallis, koska nykyisin niin lentolippuja kuin majoitustakin on saatavilla edulliseen hintaan. Sitä paitsi lomaan voi aina yhdistää esimerkiksi kielen opiskelua, joka tapahtuu tietysti mukavalla ja mielekkäällä tavalla paikallisiin tutustuen. Onnistuneen loman jälkeen opiskeluinto ja -energia yleensä palaa kuin itsestään.

Ellei irtiottoarjesta ole muutoin mahdollista, tee pienempi retki vaikkapa kirjastoon ja valitse kirjastosta jokin mukava kirja, joka vie ajatuksesi hetkeksi pois opiskelusta. Kirjastosta löytyy muutoinkin monipuolista materiaalia opintojen tueksi ja voikin sanoa, että internetin lisäksi myös kirjastot pitävät pintansa tiedon aarreaittoina.

Voit myös kokeilla reippaan ulkoilun piristävää vaikutusta. Kokeile vaikkapa retkiluistelua tai hiihtoretkeä kauniissa maisemissa. Luonnossa liikkumisen on huomattu vähentävän stressiä ja stressittömänä opiskeleminenkin sujuu paremmin kuin hirveän stressin vallassa.

Huolehdi riittävästä levosta ja kunnollisesta ruokavaliosta

Jotta jaksaisit viedä vaativat opinnot läpi, kannattaa omasta terveydestä pitää huolta. Riittävä lepo ja kunnollinen ruokavalio ovat kaiken a ja o. Jos yrität oppia uusia asioita väsyneenä, huomaat pian, että asiat eivät mene perille, vaan jäävät jumittamaan jonnekin aivojesi syövereihin. Rättiväsyneenä myöskään muisti ei toimi normaalilla tavalla. Nälkäisenä on vaikeaa keskittyä opintoihin, joten on hyvä kiinnittää huomiota sekä ruuan laatuun että omaan ruokailurytmiin. Optimaalinen ruokavalio auttaa myös pysymään terveenä, mikä puolestaan antaa tilaisuuden keskittää energiaa opiskeluun ja omasta arjesta selviytymiseen. Voisikin sanoa, että riittävä lepo sekä kunnollinen ruokavalio saavat aikaan positiivisen kehän sekä luovat pohjan opintojen onnistumiselle.

multicolor-business