Pääsykokeisiin lukeminen sujuu oikeanlaisessa ympäristössä
Kouluihin hakeminen on taas ajankohtaista. Hakea voi niin toisen asteen kouluihin kuin korkeakouluihinkin. Varsinkin korkeakouluihin haettaessa monelle saattaa olla stressaava ajatella, kuinka hankalaa pääsykokeisiin lukeminen on. Pääsykokeisiin valmistautuminen vaatii paljon. Ympäristön tulee olla sellainen, että luetut asiat jäävät päähän. Huoneen sisustuksellakin on merkitystä. Esimerkiksi rauhoittavat kukkatapetit saattavat parhaimmassa tapauksessa auttaa oppimaan. Kukkatapetit voivat myös tuoda hyvän mielen, minkä vuoksi opiskelu onnistuu paremmin. Sen sijaan kovin rauhattomia tapetteja ei kannata suosia, sillä ne saavat mielen vaeltamaan, jolloin opiskelusta ei tule mitään. Kiinnitä siis huomiota siihen, missä opiskelet. Näin nostat mahdollisuuksiasi pärjätä pääsykokeissa.
Tee itsellesi suunnitelma
Pääsykokeisiin lukemisen kohdalla on tärkeää tehdä suunnitelma. Kaikkea ei tarvitse eikä edes kannata lukea, sillä siihen ei ole aikaa. Pääsykoekirjoista on tärkeää osata poimia oikeat asiat ja keskittyä niihin. Lukeminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Silloin lukemisen kanssa ei tule kiire ja opiskelija ehtii myös kertaamaan asiat ennen kuin pääsykokeiden aika koittaa.