Oikeanlaisen vaatetuksen merkitys koulunkäynnissä

| | 0 Comments

Monista muista maista poiketen suomalaisessa koulujärjestelmässä lapset saavat itse päättää, mitkä vaatteet kouluun minäkin päivänä laittavat. Tiukkojen pukeutumissääntöjen ja koulupukujen poissaolon ansiosta vapaus valita ja olla erilainen ovat tehneet suomalaisesta koulujärjestelmästä maailmalla puhutun aiheen, mutta samalla se on tuonut esille muita huolenaiheita, jotka erityisesti vanhempien on otettava huomioon lasten pukeutumisessa koulunkäyntiä varten.

Mukavuus

Erityisesti liian suuren ja liian painavan koulurepun huolestuttavista seurauksista on puhuttu paljon viimeisten vuosien aikana. Painavien koulukirjojen, repun kantaminen yhdellä olalla sekä lapsen kokoon väärällä tavalla suhteutetut repun mitat voivat vuosien väärinkäytön jälkeen johtaa jopa parantumattomiin selkävaivoihin. Tässä mielessä vanhempien olisi siis tarkkailtava erityisesti pienten lasten kohdalla siitä, että reppua kannetaan aina oikein ja sen mitat olisi aina säädetty oikeaan kokoon verrattuna lapsen pituuteen ja painoon.

Toinen merkittävänä näkökulma mukavassa kouluvaatetuksessa ovat kengät. Vanhempien tulisi kiinnittää huomiota lapsen kenkiin erityisesti silloin, kun lapsi kävelee pitkiä matkoja kouluun, kotiin ja harrastuksiin. Kasvaessaan lapsi tarvitsee uusia kenkiä ajan mittaan ja tästä syystä monet vanhemmat ostavatkin lapseen kokoa tai kahta liian isot kengät, jotta ne sopivat lapselle myös tulevaisuudessa.

Liian suuret (ja liian pienet) kengät voivat kuitenkin vaikeuttaa kävelyä, johtaa hiertymiin sekä aiheuttaa sen, että lapsi oppii askeltamaan väärällä tavalla. Esimerkiksi Tamaris kengät ovat mainio valinta sekä nuoremman että vanhemman koululaisen jalkaan, sillä merkin kävelykengissä on laadukas lesti ja tukeva pohja, jotka takaavat sen, että pidempienkin matkojen käveleminen sujuu ongelmitta.

Säädyllisyys

Pienten lasten vanhemmat tuskin törmäävät tähän ongelmaan, mutta monet teini-ikäisten lasten äidit ja isät ovat aivan varmasti joutuneet jossain vaiheessa elämäänsä kamppailemaan siitä, millaisia vaatteita lapsen tulisi käyttää koulussa ja millaisia ei. Esimerkiksi minishortsit, liian revityt farkut, napapaidat ja minimekot eivät välttämättä sovi kouluympäristöön.

Myös teini-ikäisten poikien tapauksessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kouluun ei lähdetä jopa aamu samassa likaisessa t-paidassa tai edellisenä päivänä treeneissä käytetyissä verkkareissa. Samalla on hyvä pitää huolta, että lapsilla ei olisi päällään liian kantaa ottavia huppareita, paitoja tai kaulakoruja. Tavallisissa bändipaidoissa tai vitsikkäissä ilmauksissa ei ole mitään väärää, mutta seksistisiä, väkivaltaisia tai rasistisia ja halventavia ilmauksia sisältävät kantaaottavat vaatteet kannattaa unohtaa vaatekaappiin vähintään koulupäivänä ajaksi.

Vaikka kouluympäristö ei vaadikaan oppilailtaan parhaimpia päällä, vanhempien tehtävänä on varmistaa, että lapsi pukeutuu koulussa aina puhtaisiin ja säädyllisiin vaatteisiin.

Säähän varautuminen

Kylminä pakkaspäivinä lapsi voi pistää kovastikin hanttiin toppahousujen, pipojen, kaulaliinojen ja hanskojen kanssa. Jatkuva kylmälle ilmalle altistuminen ei kuitenkaan tee hyvää iholle, hiuksille taikka terveydelle yleensäkään, ja tästä syystä vanhempien tulisi varmistaa, että lapset pukeutuvat kouluun aina sään mukaisesti.

Kylmien pakkaspäivien lisäksi on tärkeää, että sateella lapsi varautuu sadetakkiin tai sateenvarjoon, sillä kovassa sateessa reppu ja sen myötä myös koulukirjat voivat kastua. Aurinkoisina päivinä erityisesti nuorempien lasten päät tulisi suojata lippalakilla tai muulla hatulla.

Puhelin ja tabletti

Myös suurin osa opettajista on varmasti samaa mieltä tästä asiasta: puhelimet ja tabletit eivät kuulu osaksi koulunkäyntiä ja ne tulisi jättää aina kotiin tai reppuun opetuksen ajaksi!

multicolor-business